Juhani Ahon matkakertomukset 1900-luvun alusta tuovat lukijan eteen lumoavan kuvan Italiasta. Ahon tekstistä paistaa ihailu ja kunnioitus vanhaa kulttuuria ja siinä eläviä ihmisiä kohtaan. Kauneuksissa kylpevässä maassa Aho ei unohda myöskään kotimaataan, jonka luonnosta ja ihmisistä hän eksyy tuon tuosta uneksimaan. Ahon matkakertomuksessa on paljon samaa kun Goethen kuuluisassa kuvauksessa Italian-retkestään. Samalla innolla ja terävänäköisyydellä Aho näkee "Valon ja rakkauden maan", mutta tunnistaa myös siinä asuvan ikuisen tragedian ainekset.
Ahon matka käy Itävallasta Roomaan, jossa Michelangelot ja Rafaelit ovat Ahon analyysin alla. Kirjailija selostaa omia näkemyksiään taideteoksista asiantuntevasti ja tarkkanäköisesti. Syvä kiintymys eri aikakausien taiteisiin ja arkkitehtuuriin leimaa koko Ahon Italian matkaa, ja hänen kirjoitukset käyvätkin niin maukkaasta matkakertomuksesta kuin innostuneesta italialaisen taiteen tutkielmasta.
